WWF:n Green Office -merkki Re:Officelle
Maailman luonnonsäätiö WWF on myöntänyt Re:Officelle Green Office –merkin 21.1.2009. Re:Office haluaa näin omalta osaltaan hillitä ilmastonmuutosta.
WWF:n Green Office on toimistoille tarkoitettu ympäristöpalvelu, jonka avulla vähennetään ympäristökuormitusta ja samalla saavutetaan säästöjä materiaali- ja energiakustannuksissa. WWF luovuttaa Green Office -merkin käyttöoikeuden ja diplomin toimistolle, jonka ympäristöjärjestelmä täyttää edellytetyt kriteerit.
Ei pelkkää kosmetiikkaa
"Green Office ohjaa yrityksiä oikeaan suuntaan", kertoo WWF Suomen Green Office -päällikkö Helka Julkunen. "Jos organisaatiot saadaan pienentämään vuosittain kulutustaan kymmenenkin prosenttia, syntyy muutaman vuoden kuluessa kumulatiivisesti merkittävä ympäristöhyöty. On hienoa havaita, että myös palveluala haluaa nyt toimia ympäristön hyväksi."
WWF:n Julkunen kertoo, että Green Officeen nyt liittyvät yritykset ovat vielä ilmastotalkoiden edelläkävijöitä.
"Mutta suuri liikkeellelähtö on tapahtumassa", Julkunen sanoo. "Suomalaiset ovat tässä asiassa suunnanäyttäjiä, sillä koko Green Office -konsepti on kehitetty WWF:n Suomen toimesta. Tarkoituksemme on saada hyvä formaatti leviämään myös muihin maihin."
Pienillä muutoksilla iso vaikutus
"Re:Officen tiloissa muun muassa kierrätys ja lajittelu on hyvällä tasolla. Lisäksi tiloissa on hyödynnetty kekseliäästi esimerkiksi kellokytkimiä, joiden avulla laitteiden ja valaistuksen turhaa virrankulutusta ja stand-by-tiloja saadaan vähennettyä varsinkin ilta- ja yöaikaan.
Re:Officen ideahan on myös ympäristömyönteinen, sillä toimistokalusteet saavat uuden elämän Re:Officen myötä, eivätkä päädy kaatopaikalle. Toteaa WWF Suomen Green Office -asiantuntija Mikko Kuiri toimistotarkastuksen jälkeen."
Re:Office sitoutuu vähentämään hiilidioksidipäästöjään muun muassa säästämällä sähköä, kierrättämällä tehokkaasti ja vähentämällä paperinkulutusta. Lisäksi kiinnitetään huomiota kaikkiin hankintoihin ja yhteistyökumppaneiden ympäristösertifikaatteihin sekä työmatkailuun, toteaa Re:Officen markkinointijohtaja Janne Laitinen. Re:Office raportoi WWF:lle toiminnastaan ja Green Office –tunnusluvuista vuosittain.
Lisätietoja WWF:stä ja Green Officesta
Re:Office on innovatiivinen käytettyjen ja uusien edullisten toimistokalusteiden myyntiin erikoistunut yritys. Haluamme tehdä työtä kierrätyksen ja yhteisen ympäristön puolesta - sydämen asianamme on jatkaa hyväkuntoisten toimistokalusteiden käyttöikää ja sen myötä tarjota asiakkaillemme edullisia ja joustavia kalusteratkaisuja.
Uutisarkisto
2009-06-11: Re:Officen uudet aukioloajat 2009-01-26: WWF:n Green Office -merkki Re:Officelle 2008-11-14: Fennia kierrättää toimistokalusteensa yhdessä Re:Officen kanssa 2008-10-20: Yritykset valmiita maksamaan kalusteiden kierrättämisestä 2008-10-20: Saksalainen Alustar -työtuoli on oikea tehopakkaus 2008-10-20: Työasennon muutos on enää napin painalluksen päässä 2008-10-20: Re:Office avasi uuden myymälän Kalasatamaan 2007-10-09: Re:Office ja WWF Green Office -yhteistyöhön 2007-07-26: Yritysten kasvanut tietoisuus ympäristövastuusta näkyy myös toimistokalusteiden kierrätyksessä 2006-12-06: Kilpailua toimistokalusteiden kierrättämiseen 2006-12-01: Tukkutori on hyvä toimintaympäristö
|